Rakastan elämääni Queen

Suurimpia mielenkiinnonkohteitani on 80-luku, rakastan 80-lukua. 80-luvun musiikkia, vaatetyylejä, hiustyylejä, jne jne. xD myös 60-luku, 70-luku ja 90-luku kiinnostaa. Lisäksi toinen yksi suurimmista mielenkiinnonkohteistani on Queen bändi, rakastan Queenia ja olen tosi kova fani! :D Minusta tuntuu, että olen koronavirus-stipendiaatti! Aluksi, vuoden 2020 alussa, virus ei todellakaan vaikuttanut elämääni niin paljon. Olin onnekas, että Suomen Queen Silvia Nursing Award-seremonia järjestettiin vuoden 2020 alkupuolella ja se pystyttiin pitämään maaliskuun alussa Ruotsin suurlähetystössä Helsingissä. Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. – Lapsena minua hävetti, että isäni oli tanssija ja näyttelijä, mutta nyt en voisi olla ylpeämpi. Hän on nyt paremmassa paikassa ja uskon, ettei hän haluaisi minun surevan. Laura kuvailee suhdettaan Queen:iin näin: Queenin musiikki on aina kuulunut elämääni, viimeistään varhaisteiniajoista, Radio Ga Ga – kappaleesta lähtien. Tästä radiokanavatkin ovat pitäneet huolen, ettei bändin musiikki ole päässyt unohtumaan. Suurimpia mielenkiinnonkohteitani on 80-luku, rakastan 80-lukua. 80-luvun musiikkia, vaatetyylejä, hiustyylejä, jne jne. xD myös 60-luku, 70-luku ja 90-luku kiinnostaa. Lisäksi toinen yksi suurimmista mielenkiinnonkohteistani on Queen bändi, rakastan Queenia ja olen tosi kova fani! :D Beauty Queen · 27.11.2019 Olen aina ollut yksi niistä ihmisistä, jonka on voinut helpsoti luokitella tuohon rakastan shoppailua -lokeroon. En oikeastaan tiedä, mikä siinä on... En oikeastaan tiedä, mikä siinä on... Queen of Chaos Kaiken kaaoksen keskellä voivat pienet asiat tuntua elämän pelastajilta. ... Näitä omaa elämääni ilahduttavia juttuja tahdon jakaa muillekin :) perjantai 25. helmikuuta 2011. Än yy tee... Elämäni on yhtä kaaosta. Enimmäkseen kaaos on hallinnassa, mutta melko usein se karkailee lapasista. ... Rakastan myös eläimiä ... Rakastan tätä Levi'sin t-paitaa. ... only the queen and the little prince. There used to be one, but he died. ... kristalli) metallin (hopea, kaaret) lisäksi. Katsotaanpa miten se tulee vaikuttamaan elämääni! The light and the crystals make awesome patterns to the ceiling. I won't get tired of admiring this! Valo ja kristallit tekevät ... Huomasin jälleen, että mä kiinnyn ihmisiin todella nopeasti. Sitä tottuu nopeasti siihen, että on koko ajan ihmisten ympäröimänä. Siihen että saa toivottaa illalla hyvät yöt ja aamulla hyvät huomenet. Rakastan vapautta. Mutta sitäkin enemmän rakastan olla ihmisten lähellä. Näin lopuksi on jälleen pakko copypastettaa Tommya. Mitä ne mun persläskit kenellekkään kuuluu. Itsehän niitä kannan. Eikö nykypäivänä ole muuta oikeaa tapaa, kun saada vatsapalat näkyviin heti synnytyksen jälkeen. Imettää ei ilmeisesti myöskään kannata ettei rinnat mene pilalle.. Jos ajattelen elämääni nyt niin suurin toiveeni on todellakin, että saisin nukkua.

Matti ja Teppo: Tulisitko elämääni - YouTube Laulava sydän agents ja myös muitakin 2016. - YouTube Carola Standertskjöld - Rakkauden jälkeen - YouTube Kohtalo - Juhonpojat Daavid Hagert - Elämääni eksynyt

The Queen Of Germany

  1. Matti ja Teppo: Tulisitko elämääni - YouTube
  2. Laulava sydän agents ja myös muitakin 2016. - YouTube
  3. Carola Standertskjöld - Rakkauden jälkeen - YouTube
  4. Kohtalo - Juhonpojat
  5. Daavid Hagert - Elämääni eksynyt
  6. Matti ja Teppo - Minä Rakastan Sua - YouTube
  7. Top Tracks - Samuli Edelmann - YouTube

Matti ja Teppo: Tulisitko elämääni +Lyrics / Kaikkien aikojen parhaat, CD1, raita 16 Performer: Carola Standertskjöld (1941-1997) Song: Rakkauden jälkeen (The Music Played) Ei väli pöytien, lie pitkäkään, vaan pöydän viereisen, mä tuskin nään... Kansainvälisen romanipäivän konsertti korsossa 13.4.2012. Olavi Virta: Osa elämääni 1952 by MsAstraios. ... Rakastan enemmän sua kuin ketään ennen_0001.wmv ... by Tango Queen. 3:36. Hellin Leed - Jos minut vielä kohtaat ... Skip navigation Matti ja Teppo - Minä Rakastan Sua Live! Kiitos Pienoiseni niistä kauniista hetkistä joita elämääni toit! Viimeiset sanasi: Mitä sä minus rakastat ja mistä tykkäät? Mä rakastan sinus hellyyttä, sä oot reilu ja hassu ja ...